Talkootöissä on riskinsä, mutta porukan voi onneksi vakuuttaa

Arvomeklarit - Yritysten vakuutusten kilpailutus - yritysvakutuukset

Talkoovakuutus tuo turvaa talkootyöhön.

Vakuutettu talkootyö on hyvä tapa viettää yhteistä aikaa ilman stressiä, oli kyseessä sitten pihatalkoot, remonttitalkoot tai jotkin muut talkoohommat.

Talkoovakuutus kattaa talkoisiin osallistuvat henkilöt tapaturmien varalta niin talkootyön aikana kuin välittömästi talkootyöhön liittyvillä matkoillakin. Tyypillisesti talkoissa tehdään kevyitä ja turvalliseksi luokiteltavia töitä, kuten haravointia, maalaamista tai pensaiden siistimistä. Näissäkin voi kuitenkin huonolla tuurilla sattua vahinkoja, joten suosittelemme vakuutusta koko ryhmälle töiden ajaksi.

Talkoovakuutus soveltuu hyvin myös tilanteisiin, joissa esimerkiksi ruohonleikkuusta tai lumitöistä huolehditaan vuorotellen ja korvauksetta. Talkoovakuutus vakuutetaan ainoastaan palkattomasta työstä.  Mikäli maksat palkkaa tai muutakaan vastiketta, tulee osallistujat vakuuttaa työtapaturmavakuutuksella.

Ota rohkeasti yhteyttä Arvomeklareiden asiantuntijoihin niin katsomme juuri sinulle parhaiten sopivan talkoovakuutuksen – vaikka Joulupukkikeikoille ensi Jouluksi.

asiakaspalvelu@arvomeklarit.fi

Puh. 010 274 2750

 

Miksi et kuuntelisi, miten voimme olla hyödyksi?

Anna meidän olla paras yhteistyöpäätöksesi, sillä pieni hetki aikaasi maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.
Jätä vain yhteystietosi, me hoidamme loput. 

Why wouldn’t you listen for a while how we can benefit your business?

Let us be your best partner decision! A small time investment pays itself back in money. Just leave your contact information - we’ll do the rest!